Tapaus yksi
Oli taas yksi niistä baari-illoista, jolloin ei oleta tapahtuvan yhtään mitään, mutta ei haluaisi luovuttaa ja lähteä kotiin. Tuijottelimme ystäväni kanssa tuoppejamme. Totesimme, että nämä ovat viimeiset. Ei se ilta siitä enää paremmaksi muuttuisi.
Nostin katseeni ja vilkaisin viereisessä pöydässä istuvaa poikaa. Hänellä on samanlainen huivi kuin minulla. Huonona iltana se riittää kiinnittämään huomioni. Oli hän söpökin - ja nuori. Vilkuilin poikaa välillä ja hän katseli takaisin. Jonkin ajan kuluttua hän siirtyi kavereineen meidän pöytäämme istumaan.
Huomasimme ystäväni kanssa, että seurueessamme oli kymmenen vuotta meitä nuorempia poikia. Ystävääni hävetti. Minua ei. Puumathan ovat varsinainen muoti-ilmiö!
Valomerkin aikaan kysyin pojalta, haluaako hän liittyä seuraamme jatkoille. Hän vastasi myöntävästi. Hänen kavereidensa suut loksahtivat auki. Naurahdin sisäisesti. Eivät kaikki pojat pelkää vanhempia naisia.
Poika ei kavereiden ilmeistä välittänyt, vaan painoi minut seinää vasten ja suuteli. Tunsin palaavani takaisin teinivuosiin. Se oli sitä nuorta innokkuutta. Arvasinhan.
Matkasimme ystäväni luo jatkoille. Poika irrotti kätensä minusta, jos yritin tarttua siihen. Ilmeisesti kädessäni on enemmän bakteereja kuin suussani.
Poika kertoi jatkoilla, että on saanut koko elämänsä hopeatarjottimella. Sopivassa vaiheessa asettauduin sängylle – kuin hopeatarjottimelle.
Poika säikähti, luotti englannin kielen ilmaisuvoimaan ja totesi: ”I'm sorry but I have bigger business to do”. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä suu auki.
Seuraavana aamuna löysin naulakosta huivin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti